Kun raaka-aineiden saanti on taattava

HS_21.9
Jossain kohtaa kupla aina puhkeaa. Alumeco Finland Oy Ab:n Micke Kanervon mukaan tulevan kylmän ajanjakson ja energiapoliittisten päätösten seurauksia ei vielä tiedetä.

Asiantuntijaroolissa toimiva metallialan tukkumyyjä minimoi saatavuusriskin ja konsultoi markkinalähtöisiä ostoja.

TEKSTI | MARI KORHONEN   KUVA | VESA-MATTI VÄÄRÄ

Rakennusalan raaka-ainemarkkinoita ravistellut maailmantilanne edellyttää alan toimijoilta korostunutta riskienhallintaa, joka kysyy epävarmojen markkinoiden jatkuvaa luotausta sekä asiantuntevaa analyysia. Kun raaka-aineiden saatavuus on kortilla, tuotantokustannukset nousussa ja hintakehitys arvaamaton, hankintaverkoston laajuus ja markkina-analyysiin perustuva ennakoiva toiminta ovat korvaamattomia kilpailuetuja. Alumiineja ja ruostumattomia teräksiä yritysten tarpeisiin jo 80-luvulta asti toimittanut tanskalaisomisteinen Alumeco-konserni on luonut pitkän toimintahistoriansa aikana kestävät suhteet maailmanlaajuisella toimintakentällä. 

– Raaka-aineiden saatavuudessa on ollut viimeisen kahden vuoden aikana todella suuria ongelmia, mutta laajan toimittajaverkostomme voimin saimme turvattua sopimusasiakkaidemme materiaalisaatavuudet myös haastavimpina aikoina. Kun raaka-aineet loppuivat Euroopasta, saimme globaalin kontaktiverkostomme kautta käyttöömme muita kanavia, aluemyyntipäällikkö Micke Kanervo Alumeco Finland Oy Ab:ltä kuvailee suuren konsernin hyötyjä epävarmoissa olosuhteissa.

Metallimarkkinoiden pankki

Kansainvälinen kontaktiverkosto ja laaja varastokapasiteetti mahdollistavat myös kattavan markkina-analyysiin ja ostojen tehokkaan optimoinnin.

– Olemme asiakkaillemme kuin metallimarkkinoiden pankki, joka antaa materiaalineuvontaa ja jonka puskurivarasto pitää huolen raaka-aineen saatavuudesta koko projektin ajan. Seuraamme globaalisti lukuisista lähteistä markkinoiden kehitystä ja pyrimme pitämään asiakkaamme tietoisina hintakehityksestä. Laaja logistinen verkostomme mahdollistaa raaka-aineiden hankinnan ja toimittamisen asiakkaille vähitellen tarpeen mukaan, Kanervo kuvailee hinta- ja saatavuusriskien hallintakeinoja.

Raaka-aineiden saatavuudessa on ollut viime vuosina suuria ongelmia. Aluemyyntipäällikkö Micke Kanervo

Ainutlaatuinen alumiinituntemus 

Alumeco tunnetaan vahvasta asiantuntemuksestaan ja asiakastarpeisiin räätälöidyistä palveluistaan. Pohjoismaiden markkinajohtajan tuotevalikoima ja jatkojalostusmahdollisuudet ovat Suomen laajimmat. Monipuolisen tuotevalikoiman lisäksi Alumeco on asiakkaan tekninen asiantuntija ja ajantasainen tietolähde.

– Henkilökunnallamme on pitkä alumiinialan tuntemus, joten ammattiosaaminen on omaa luokkaansa ja kasvot alan toimijoiden keskuudessa monelle tutut, jolloin kontaktointikynnys on matala. Kun raaka-ainehankinnat jättää meidän harteillemme, asiakkaalle jää tilaa keskittyä ydinosaamiseensa, Kanervo toteaa.

Nyt metallien raaka-ainemarkkinoilla ollaan odottavalla kannalla. 

– Perustuotteiden saatavuus on nyt hyvä, mutta erikoisempien tuoteryhmien kohdalla on edelleen isoja epävarmuustekijöitä. Hinnat ovat laskeneet suurimmasta piikistä, mutta tulevan kylmän ajanjakson ja energiapoliittisten päätösten seurauksia ei vielä tiedetä. Jossain kohtaa kupla kuitenkin aina puhkeaa, avaa Kanervo.

Vastuulliselta arvopohjalta liiketoimintaa harjoittava Alumeco on tuonut markkinoille myös ekologisempia tuoteryhmiä. 

– GreenAl-tuotteiden valmistusprosessin energiaintensiivisin vaihe on toteutettu uusiutuvalla energialla ja RecycAl-tuotteissamme on korkea kierrätysaste, Kanervo vinkkaa.

Sataprosenttisesti kierrätettävissä olevan alumiinin uudelleenjalostus vie vain viisi prosenttia energiaa uudesta raaka-aineesta valmistettavaan materiaaliin verrattuna.

 

Julkaistu: Helsingin Sanomat 21.9.2022 - Mainosliite (Rakentaminen 9/2022) - Content House Oy