FAQ Ukrainan kriisin vaikutukset

FAQ Ukrainan kriisin vaikutukset

Kysymyksiä ja vastauksia Ukrainan kriisin vaikutuksista metallien tuotantoon, tukkukauppaan ja toimituksiin

Ukrainan kriisi sekä USA:n että EU:n asettamat sanktiot ovat herättäneet paljon kysymyksiä ja epävarmuutta. Olemme keränneet tälle sivuille kysytyimpiä kysymyksiä ja ylätason vastauksia niihin. Päivitämme kysymyslistaa ja vastauksia sitä mukaa kun saamme tietoja esimerkiksi tehtailta, valmistajilta ja logistiikkakumppaneiltamme.

DISCLAIMER

Miten kriisi vaikuttaa tehtaiden ja toimittajien toimituskykyyn ja toimitusaikaan?

Valtaosa toimittajista ottaa vastaan tilauksia normaalisti. Yksittäiset toimittajat ovat ilmoittaneet, että eivät toistaiseksi ota uusia tilauksia johtuen epävarmuudesta hinnoittelun ja tuotantokapasiteetin suhteen. Toimitusajat tehdastoimituksissa riippuvat materiaalista ja onko kyseessä vakio- vai erikoismitta. Toistaiseksi tehtaiden toimituskyky, ainakin jo aiemmin tilattujen materiaalien osalta on suhteellisen hyvä. Toimitusajoissa voi esiintyä viivästyksiä eri tuotantotekijöiden vaikutuksen mukaan. Tilauskirjat ovat täynnä melko pitkälle, joten viivästykset tuotannossa heijastuvat helposti tulevien tuotantojen toimitusaikaan.

Mitkä materiaalit ovat peräisin tai sisältävät raaka- tai seosaineita, jotka ovat peräisin Venäjältä tai Valko-Venäjältä?

Merkittävä osa puhtaasta seostamattomasta (99,5-99,7%) alumiiniaihioista ja osa kovista alumiiniseoksista kuten EN-AW 7075, EN AW 2007 ja EN-AW 6082, jotka luokitellaan kaksikäyttötuotteiksi, on tuotettu Venäjällä. Näissä seoksissa saattaa esiintyä saatavuushaasteita. Korvaavia materiaaleja / toimittajia kuitenkin löytyy ja niitä selvitetään koko ajan.

Ruostumattomissa teräksissä käytetään seosaineena nikkeliä. Venäjä on kolmanneksi suurin nikkelintuottaja maailmassa Indonesian ja Filippiinien jälkeen. Maailman toiseksi suurin nikkeliä tuottava yritys on venäläinen. Nikkelistä tulee olemaan pulaa ja näemme jo nyt sen vaikutuksen nikkelin hintaan.

Vaikutukset alumiinien hinnoitteluun?

Osalla valmistajista energian saanti vaikeutuu ja kallistuu kun venäläiselle kaasulle on löydettävä korvaavia vaihtoehtoja. Tämä tulee näkymään tuotantohintojen nousuna. Raaka-aineiden ja seosaineiden hinnat ovat olleet voimakkaassa nousussa Covid-19 epidemian aiheuttaman nopean talouskasvun seurauksena. Nousu jatkunee ja tulee näkymään materiaalien kilohinnoissa. Jo viime vuoden aikana tehtaat siirtyivät pilkottuun hinnoitteluun, jossa raaka-aineen hinnan päälle ilmoitetaan erikseen seoslisä, konversio jne. Hinnoittelutekijöistä voi lukea lisää täältä.

Vaikutukset ruostumattomien terästen hinnoitteluun?

Seoslisien hinnoissa on seoksissa 1.4301 ja 1.4404 odotettavissa huhtikuulle merkittävää nousua. Nousua on myös toukokuulle odotettavissa. Nikkelistä on pulaa jo nyt ja tilanne heikkenee todennäköisesti jatkossa. Nikkelin hinta tulee nousemaan.

Nikkelin hinta nousi maaliskuun alussa, minkä vuoksi Lontoon metallipörssi keskeytti nikkelikaupan ensimmäistä kertaa LME:n historiassa. Kaupankäynti on sittemmin avattu uudelleen.

Kromin hinnoissa merkittävää nousua ei ole nähtävissä. Hiiliteräsromun hinta on noussut ja myös tällä on ruostumattomien hintaa nostava vaikutus.

Vaikutukset tarjouksiin ja tilauksiin?

Koska tilanteet muuttuvat ja hinnoittelu elää jatkuvasti, on tarjousten voimassaoloaika lyhentynyt. Käytännössä tällä hetkellä tarjousten voimassaoloaika on yksi päivä. Tuotannoissa kuten sahauksissa tarjousten voimassaoloajat ovat hieman pidempiä. Asiakkaitamme suosittelemme ennakoimaan, tekemään sopimukset ja tilaukset hyvissä ajoin tuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi. Olemassa olevat tilaukset toimitetaan. Pidämme asiakkaamme ajan tasalla tilauksista ja muutoksista materiaaleihin sekä toimitusaikoihin. Mikäli tilattua materiaalia ei voida esim. pakotteista johtuen toimittaa, olemme mahdollisimman pian yhteydessä korvaavien materiaalien löytämiseksi. Tilauksia otamme vastaan normaalisti.

Mitä toimia Alumeco on tehnyt USA:n ja EU:n sanktioiden johdosta?

Olemme keskeyttäneet kaikki ostot Venäjältä ja Valko-Venäjältä 25. helmikuuta 2022. Laaja kansainvälinen toimittajaverkostomme turvaa materiaalien saatavuutta. Etsimme aktiivisesti korvaavia toimittajia ja materiaaleja.

Tilauskohtaisesti pidämme asiakkaamme ajan tasalla toimitusajoista ja muutoksista. Tällä hetkellä varastotilanne on keskimäärin hyvä ja saapuvia eriä hyvin tulossa, joten materiaalien saatavuus on yleisesti ottaen hyvä. Yksittäisissä materiaaleissa voi olla haasteita ja toimitusajat tehdastoimituksissa ovat yleisesti ottaen pitkiä. Isommissa tilausmäärissä suosittelemme tekemään sopimuksen ja tilaamaan hyvissä ajoin.

Mitkä ovat kriisin vaikutukset logistiikkaan ja kuljetuksiin?

Venäjän ilmatilan sulkeutuminen aiheuttaa haasteita lentorahtiin. Ukrainan kautta kulkevien maantiekuljetusten reittejä on muutettu. Maantiekuljetuksiin vaikuttaa myös se, että n.100 000 ukrainalaista rekka-autonkuljettajaa on nyt kutsuttu maanpuolustustehtäviin kotimaahansa ja tämä aiheuttaa työvoimapulaa maantiekuljetuksissa. Polttoainehinnan nousu tulee nostamaan rahtihintoja, jotka jo entuudestaan koronan aiheuttamien haasteiden vuoksi ovat olleet noususuunnassa. Seuraamme yhteistyökumppaneidemme tiedotusta tiiviisti ja informoimme asiakkaitamme tilauskohtaisesti mahdollisista logistiikka viivästyksistä.

Mistä saan lisätietoja?

Mikäli et saanut vastauksia kysymyksiisi tai vastauksia ei löytynyt tältä sivulta, ole yhteydessä vastuumyyjääsi. Pyrimme päivittämään vastauksia ja kysymyksiä tälle sivulle sitä mukaa kun saamme uutta tietoa. Alumecoon voit myös olla aina yhteydessä soittamalla, sähköpostilla tai nettisivuillamme olevan chatin kautta. Olemme täällä teitä varten!