Kupari

10 faktaa kuparista 

Jo muinaisista ajoista lähtien ihmiskunta on tuntenut tämän punertavan metallin, joka on palvellut kautta historian sekä sähkön siirrossa, kolikoiden valmistusaineena että kirkkojen kattomateriaalina.

 

1. Jo ajalla noin 5000 vuotta eKr. on kuparia käytetty päivittäin, minkä vuoksi kupari luokitellaan yhdeksi alkuperäisistä metalleista. Kuparia käytettiin, ja käytetään edelleen, monissa erilaisissa tarkoituksissa kuten esimerkiksi kolikoissa, aseissa, keittiövälineissä, vesijohdoissa, astioissa ja myöskin erilaisten merivesialusten pohjavuorauksessa. Kuparilla suojaaminen nimittäin mahdollisti purjehtimisen myös trooppisilla vesillä, joilla korkea lämpötila yhdistettynä veden suola- ja mineraalipitoisuuksiin tuhosivat nopeasti yleensä käytössä ollutta puuta tai rautaa. Kuparia käyttämällä alusten pohjaan ja köliin eivät simpukat ja muu eliöstö tarttuneet.

 

2. Rooman vallan aikaan suurimmat kupariesiintymät sijaitsivat Kyproksella. Epäselvää kuitenkin on, juontuuko kreikankielinen kuparia tarkoittava sana kyprus samannimisestä saaresta vai onko metalli saanut nimensä saaren mukaan. Myöhemmin kuparin louhintaa alettiin harjoittaa laajamittaisesti myös muualla ja 1600-luvulla maailman suurin kuparikaivos sijaitsi Falunissa, Ruotsissa. Nykyään erityisesti Yhdysvalloissa ja Chilessä kuparia tuotetaan mittavasti. Suomen ensimmäinen kuparikaivos syntyi Kiskon pitäjään Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajalle vuonna 1757, kun Orijärveltä löydettiin kupariesiintymä ja kaivostoiminta alkoi muutamaa vuotta myöhemmin.

 

3. Kupari kuuluu raskasmetallien ryhmään sen tiheyden ollessa 8,94 g / cm3 (20°C) ja jaksollisen järjestelmän alkionumeron 29. Alkuaineena kupari on myös osa ihmiskehon solurakennetta. Ainetta löytyy myös monenlaisista elintarvikkeista kuten vihanneksista, hedelmistä, kaloista ja äyriäisistä sekä esimerkiksi suklaasta.

 

4. Puhtaan kuparin sähkönjohtavuus on erittäin korkea. Itse asiassa niin korkea, että vertailtaessa muiden metallien sähkönjohtavuutta, käytetään erittäin hyvän sähkönjohtavuuden vertailuarvona nimenomaan kuparia. Tällä hetkellä noin kaksi kolmasosaa kaikesta louhitusta kuparista on käytössä sähköisissä sovelluksissa kuten johtoina tai virtakiskoina.

 

5. Kupari on materiaalina yksi maailman parhaista lämmönjohtamiseen käytetyistä metalleista. Tämä korostaa kuparin käyttöä elektronisissa sovelluksissa entisestään, johtaessaan myös lämpöä tehokkaasti pois. Suurin osa sähkölaitteiden oikosuluista kun aiheutuu juuri ylikuumenemisesta. Esimerkkinä nykyaikaiset älypuhelimet, jotka on jo suunniteltukin sammumaan liiallisessa auringonpaisteessa.

 

6. Kupariin voidaan yhdistää laaja kirjo muita metalleja, jolloin sähkönjohtavuus on pienempi kuin puhtaalla kuparilla. Silloin käyttötarkoituksia näille seoksille ovat esimerkiksi lämmönvaihtimet ja vesijohtoputkistot sekä rakennusten julkisivuvuoraukset.

 

7. Joutuessaan kosketuksiin ilmakehän kanssa, muodostuu kuparin pinnalle ohut oksidikerros, joka suojaa pintaa tehokkaasti syöpymiseltä. Ajan myötä kuparin punertava väri muuttuu hieman sijaintipaikastaan riippuen ruskean kautta lähes mustaksi, jonka jälkeen se saavuttaa lopullisen kauniin vihreän värinsä. Värin, jonka voit havaita vanhojen rakennusten, varsinkin kirkkojen katoilla. Halutessasi jouduttaa prosessia, on olemassa kuparituotteita, jotka ovat jo valmiiksi halutun sävyisiä. Näitä käytetäänkin erityisesti julkisivuissa, joihin halutaan luonnonmukaisesti värimaailmaltaan vaihtuva ratkaisu.

 

8. Kupari on erittäin muovattava metalli, mikä on varsin suuri etu myös sähkökaapelien valmistuksessa. Kuparilangat voidaan vetää hyvinkin ohuiksi langoiksi, joista tehdään vuorostaan punoksia. Mitä enemmän näitä pieniä punoksia on, sitä joustavamman kaapelin ne yhdessä muodostavat.

 

9. Myös messinki ja pronssi ovat kuparipohjaisia metalleja. Lisäämällä niihin muita metalleja on saatu aikaan uusia erinomaisia ominaisuuksia eri käyttötarkoituksiin.

 

10. Kuparimetalli kuuluu niihin harvoihin metalleihin, jotka hinnoitellaan maailman laajuisesti Lontoon metallipörssissä (LME, London Metal Exchange). Noteeraukset luokitellaan Yhdysvaltain dollareina, mutta Euroopassa kauppaa käydään kuitenkin euroina. Siksipä myös päivittäiset dollarin ja euron kurssivaihtelut vaikuttavat hintaan hyvin voimakkaasti. Myös Metalcenter Group määrittelee joka arkipäivä varastonsa puolenpäivän aikaan tuon hinnan mukaisesti. Näin hinta on aina tarkalleen markkinahinta. Huomionarvoista kuitenkin on, että kyseessä oleva noteeraus on käytännössä aina vain vertailuarvo. Yksikään tehdas tai muu kuparin toimittaja ei tuohon hintaan tuotteitaan pysty myymään. Mukaan on laskettava aina myös yksittäisen tuotteen tuotantokustannukset, toimittajan preemio sekä rahoituspalkkio sekä mahdolliset pakkaus- ja rahtikustannukset.

 

 

Tarkastele kuparivalikoimaa